Sosiaali- ja terveysministeriö antoi mahdollisuuden lausua selvityshenkilö Mika Pyykön selvityksestä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksistä ja linjauksista.
Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunta korosti omassa lausunnossaan erityisesti alueellisen ja paikallisen tason järjestötoiminnan huomioimista liittyen sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksiin ja linjauksiin.
Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunnan lausunto:
Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunnan lausunto selvityksestä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksistä ja linjauksista (VN/1463/2025)
1. Raportissa ehdotetaan avustustoiminnan uudistamista kahdella vaihtoehtoisella mallilla.
A – Tasapainoista tulevaisuutta rakentamassa (raportin kappale 4.1.)
B – Muutokseen sopeuttaminen (raportin kappale 4.2)
Kumpi malleista soveltuu mielestänne paremmin uudistuksen lähtökohdaksi?
Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunta (MaVe) ei ota kantaa kumpi vaihtoehdoista soveltuu paremmin uudistuksen lähtökohdaksi
MaVe näkee että esitettyjä vaihtoehtoja on raportin pohjalta vaikeaa vertailla, koska vaihtoehtoja on avattu hyvin eri tavalla. Vaihtoehto A on monin tavoin kannatettava, mutta on monilta osin epäselvä ja tulkinnanvarainen sen toteuttamiseen ja vaikutuksiin liittyen. Ongelmallista on myös, että avustusten jakautumisen osalta esitettyihin prosenttisosuuksiin ei ole esitetty perusteluja tai vaikutustenarviointia. Esitettyjen toimenpiteiden aikataulu on myös erittäin haastava.
2. Selvityshenkilön raportissa esitetyssä Tasapainoinen tulevaisuus- avustusmallissa avustuksia kohdennettaisiin viidelle teema-alueelle, jotka liittyvät yhteiskunnan keskeisiin haasteisiin, joihin liittyvään toimintaan tulisi jatkossa kohdentaa STEA avustuksia. Teemat liittyvät suomalaisen yhteiskunnan keskeisiin haasteisiin, kuten ikärakenteen muutokseen ja kansansairauksiin. Kappaleessa 4.1 esitetyt teemat ovat:
– lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin lisääminen
– ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen
– mielenterveyden edistäminen
– yksinäisyyden vähentäminen ja osallisuuden vahvistaminen
– väestöterveyden edistäminen ja kansansairauksien ehkäisy
MaVe ei voi ottaa kantaa teemojen valintaan tai laittaa niitä tärkeysjärjestykseen.
Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunnan mielestä esitetyt teemat – lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin lisääminen, ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen, mielenterveyden edistäminen, yksinäisyyden vähentäminen ja väestöterveyden edistäminen – ovat sinänsä tärkeitä ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja. Neuvottelukunnan näkökulmasta niiden painottaminen yksinään ei kuitenkaan ole riittävää eikä täysin perusteltua.
3. Selvityshenkilön raportissa on esitetty kappaleessa 4.1.3., että järjestöjen toiminnan alueellisia hyödyntämismahdollisuuksia voitaisiin lisätä ja hallinnollista taakkaa keventää siirtämällä hyvinvointialueiden järjestöavustukset STEAn hallinnoitavaksi. Kannatatteko ehdotusta järjestöavustusten siirtämisestä hyvinvointialueilta STEA avustuksiksi? Valinta:
MaVe ei kannata avustusten siirtämistä hyvinvointialueilta STEAn hallinnoitavaksi. Hyvinvointialueilla on paras ymmärrys omista alueellisista tarpeistaan ja niiden mahdollisuus vaikuttaa avustusten kohdentamiseen on tärkeää. Riskinä on, että jatkossa avustukset keskittyisivät valtakunnallisiin prioriteetteihin, mikä voisi jättää huomioimatta paikallisesti merkittäviä tarpeita ja alueellisia erityispiirteitä ellei hyvinvointialue saisi olla määrittämässä nykyiseen tapaan sen alueen avustusten painopisteitä ja kohteita. Hyvinvointialueilta avustusta saavat eivät ole pelkästään sote- järjestöjä, vaan mukana on myös muiden alojen järjestöjä, jotka eivät ole STEA-avustustoiminnan piirissä, mutta joiden toiminta täyttää hyvinvointialueen avustuskriteerit. Tämä aiheuttaisi maakunnassa sen, että pieniä vapaaehtoisesti toimivia järjestöjä ei avustaisi kukaan.
On tärkeää, että hyvinvointialueet säilyttävät roolinsa avustusten kohdentamisessa, sillä tämä mahdollistaa avustusten joustavan ja tarkoituksenmukaisen kohdentamisen alueellisiin tarpeisiin. Hyvinvointialueilla tehtävä järjestötyö on kiinteässä yhteistyössä alueellisten verkostojen, kuten hyte-työn, kanssa. Järjestöjen, kuntien ja hyvinvointialueiden välinen koordinaatio ja yhteistyö on olennaista, eikä tätä yhteistyötä voida ulkoistaa valtakunnalliselle tasolle. Hyvinvointialueen ja kuntien tiivis yhteistyö takaa myös sen, että avustuksia haetaan oikealta taholta ja on yhteisesti neuvoteltu kriteereistä, joten rahoitusta ei myönnetä päällekkäisiin toimintoihin.
4. Kappaleessa 4.1.1.6 selvityshenkilö on esittänyt tapoja, joilla teemoja olisi mahdollista työstää edelleen siten, että STEAlla on alkuvaiheessa merkittävä rooli. Miten mielestänne mahdolliset muut teemat tulisi määritellä?
Mikäli teemapohjaiseen avustamiseen siirrytään, on vaikuttavuuden kannalta olennaista, että suurin osa avustuksista kohdentuu alueelliseen ja paikalliseen toimintaan sekä se että alueelliset ja paikalliset järjestötoimijat ovat mukana päättämässä teemoista.
Mahdollisten uusien teemojen määrittelyssä on tärkeää hyödyntää järjestöjen käytännön kokemusta ja tietämystä, varmistaa joustavuus ja huomioida alueelliset erityispiirteet ja -tarpeet. Hyvinvointialueiden ja järjestöjen välinen yhteistyö – kuten hyte-työ – voi tarjota arvokasta tietoa alueellisista prioriteeteista. Alueelliset painotukset ja erityistarpeet on otettava huomioon osana valtakunnallista teematyötä. Tämä estää sen, että teemat jäisivät liian yleiselle tasolle tai etääntyisivät paikallisista tarpeista.
Mikäli malliin siirrytään, uudet teemat tulee määritellä yhteistyössä alueiden järjestökentän ja hyvinvointialueiden kanssa. ja prosessi on toteutettava joustavasti, vaiheittain ja alueelliset tarpeet huomioiden. On tärkeää, että teemojen sisällöt antavat tilaa innovaatioille ja mahdollistavat järjestöjen ketterän reagoinnin uusiin haasteisiin. Teemapohjaisen mallin onnistuminen edellyttää, että yhteiskehittämiselle ja suunnittelulle annetaan riittävästi aikaa ja resursseja.
5. Muita huomioita raportista
– Järjestöjen autonomia on turvattava, esim. teemakohtaisen avustusmallin toteutuessa on teemojen sisällä voitava miettiä laajasti toimintatapoja ja teemoja on käsiteltävä laajoina kokonaisuuksina. Järjestöillä tulee olla mahdollisuus muuttaa toimintaa avustuspäätöksen ja teemakauden sisällä, jos se koetaan tarpeelliseksi. Vaikuttavuuden korostaminen ei saa kaventaa järjestöjen oman harkinnan ja asiantuntemuksen merkitystä toimintatapojen valinnassa, samoin tulee turvata mahdollisuus toteuttaa suoraan ihmisiltä nousevien tarpeiden pohjalta toimintaa. Vaarana on, että järjestöt nähdään julkisen sektorin täydentäjinä ilman itseisarvoa. Lisäksi esim. erityisryhmien ja vähemmistöryhmien järjestöillä on perustehtävänsä, joka tulee huomioida avustuskokonaisuudessa.
– Mikäli vaihtoehto A. toteutuu, edellyttää sen onnistunut toteuttaminen laajaa sitoutumista monilta eri toimijoilta. Hyvinvointialueita ja kuntia on kannustettava osallistumaan yhteiseen hyvinvointityöhön läpi niiden organisaatioiden. Viestintää ja koulutusta on suunnattava myös niille, ei ainoastaan järjestöille. Lisäksi on varmistettava, että hyvinvointitietoa on saatavilla alueilla saman tasoisesti ja tulevaisuusorientoituneesti. Vaikuttavuuden arvioinnin osalta tulee ottaa huomioon pitkän aikavälin vaikutukset, joiden aikaan saamiseksi vaaditaan monitoimijaista, alueellista, pitkäjänteistä suunnittelua ja johtamista. Alueilla tehtävää työtä ei voida johtaa valtakunnallisesti ilman paikallista yhteistyötä.
– Mikäli raportissa kuvatuilla alueellisilla koordinaatio- ja tukiorganisaatiolla tarkoitetaan, maakunnallisia verkostojärjestöjä, MaVe kannattaa esitystä, että jokaiselle hyvinvointialueelle myönnetään koordinaatio- ja tukiorganisaatiolle yleisavustus.
– Erittäin kannatettavaa on että alueellisen toiminnan avustaminen ja jäsenjärjestöavustukset painottuisivat avustuksissa nykyistä enemmän. STEAn nykyisestä käytännöstä poiketen Ak- ja jäsenjärjestöavustus tulee lisäksi mahdollistaa samalle toimijalle, koska ne voivat kohdentua eri toimintoihin.
– Yleisavustusten mahdollistaminen muillekin kuin valtakunnallisille järjestöille on tärkeää, sillä ne tukevat järjestöjen toimintakykyä ja mahdollistavat myös alueellisten toimijoiden tukemisen. Raportissa ehdotettu väestömäärään perustuva paikallisen toiminnan rajaaminen asettaa maakunnat ja järjestöt eriarvoiseen asemaan, eikä turvaisi paikallista toimintaa riittävissä määrin. Mikäli paikallisen toiminnan avustaminen lakkautetaan, tulee alle 35 000 asukkaan väestöpohjalla toimiville yhdistyksille antaa riittävä aika sopeutua esim. yhdistymisin tai toiminta-aluetta laajentamalla.
– Varallisuuden vaikutusta avustuksiin ei tulkita ja toteuteta tällä hetkellä tasa-arvoisesti. MaVe toteaa että varallisuuskriteerejä olisi syytä tarkastella siten, että ne eivät tosiasiassa nouse esteeksi järjestöjen tarkoituksenmukaiselle ja vaikuttavalle toiminnalle, ja näkee raportissa esitetyssä kaavamaisessa mallissa ongelmia sekä yhtyy SOSTE ry:n lausuntoon näiltä osin: ”SOSTE katsoo, että järjestön varallisuusasemaa ei pidä arvioida yhden vuoden tilinpäätöksen perusteella. Yksittäiseen tilinpäätökseen voi kohdentua satunnaisia eriä. Kaikki järjestöjen toiminta ei ole kalenterivuosittaista, vaan joitakin toimintoja, esimerkiksi suuria tapahtumia, koulutuskokonaisuuksia tms. voidaan järjestää vain joka toinen tai kolmas vuosi. Toiminnan ennustettavuus ja suunnitelmallisuus edellyttää yhtä tilikautta pidemmän aikavälin huomioimista. Näin ollen tarkasteltavaksi pitäisi ottaa ainakin kolme viimeisintä tilinpäätöskautta. On myös huomioitava, että kiinteän omaisuuden realisointi ei ole yksinkertaista, eikä välttämättä kovin nopeaakaan tai tarkoituksenmukaista.” Lisäksi mm. hanketoiminnassa tarvittava nettovarallisuus tulee huomioida varallisuuden arvioinnissa joustavasti, koska moni rahoitus edellyttää, että järjestöllä on riittävä talouden puskuri vastata kuluista kun rahoitusta maksetaan jälkikäteen.
– On kannatettavaa, että STEA-avustuksia voisi käyttää joustavammin esimerkiksi EU-hankkeiden omarahoitusosuuksiin.
– Kolmivuotinen avustuspäätös on kannatettava muutos ja mahdollistaisi pitkäjänteisemmän toiminnan suunnittelun. Kannatettavaa on myös, että tuloksellisuus- ja vuosiselvitykset tehtäisiin nykyistä harvemmin, samoin erillisen tilintarkastusraportoinnin (AUP) alarajan nostaminen 500 000 euroon. Tuloksellisuusraportointia tulee lisäksi kehittää edelleen yhteistyössä järjestökentän kanssa.
– Lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentaminen sosiaali- ja terveysalan järjestöille on kannatettava asia, mutta se ei ratkaise rahoituksen turvaamisen ongelmaa. Kaikilla järjestöillä ei ole resursseja varainkeruuseen tai niillä ei ole mahdollista saada sellaisia lahjoituksia, että niillä voitaisiin turvata toimintaedellytyksiä.
– On positiivista, että STEAn roolia asiantuntijatahona ja eri rahoitusmuotojen yhteensovittamista ja keskinäistä yhteistyötä korostetaan. STEA-avustusten käyttö ESR-hankkeiden omarahoitusosuuksissa on myös kannatettavaa.
– Järjestöjen tiivis yhteistyö oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa on jo osa nykyistä toimintaa ja sitä tulisi tukea edelleen sekä mahdollistaa raportin mukaisesti myös aiempaa laajemmin esim. tutkimusyhteistyötä.
– STEAn avustusten ja niiden myöntämisperusteiden suhdetta muihin valtionavustuksiin tulisi myös tarkastella ainakin tasapuolisuuden sekä vaikuttavuusperusteisen yhteistyön näkökulmista.
– Kaikessa avustuksia koskevassa uudistustyössä sekä mahdollisissa uusissa toimintamalleissa tulee kuulla alueellisia ja paikallisia toimijoita nykyistä enemmän
Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunta (MaVe) on valtakunnallinen toimija, joka edistää maakuntien järjestöjen keskinäistä yhteistyötä sekä maakuntien ja valtakunnallisen vuoropuhelua.
Toiminnan tavoitteena on tukea maakunnissa toimivien järjestöjen toimintaedellytyksiä sekä vahvistaa niiden äänen kuulumista valtakunnallisessa vaikuttamistoiminnassa. Neuvottelukunnassa olevat verkostojärjestöt edustavat laajasti maakuntien järjestökenttää ja neuvottelukunnan ytimessä ovat sosiaali- ja terveysjärjestöt.
